perjantai 28. joulukuuta 2012

Alet +must have

Olen toisaalta ihan tyytyväinen siihen, että asun Joensuussa enkä esimerkiksi Helsingissä. Koko Jönssi oli eilen niin täynnä ihmisiä ettei siellä mahtunut kunnolla kulkemaan, saati hengittämään. En uskalla edes kuvitella millaista se on tuolla isommissa mestoissa! Tällaisia juttuja kuitenkin tarttui mukaan:

Seppälä 10€

Kekäle/Jack&Jones 6,45€

Suomalainen kirjakauppa 2,50€/kpl

Sokos n.7€

Pari juttua, joita olisin halunnut, jäi kuitenkin vielä saamatta. Teinkin nyt ensimmäistä kertaa tällaisen must have -kollaasin.


Olin lisännyt tuohon kuvaan vielä hienot numerot, mutta ne eivät suostu nyt näkymään... Kuvitellaan silti, että ne ovat siinä. :D
1. Uusi takki (ei välttämättä parka, mutta tuo näytti kivalta)
2. Farkkupaitaa olen etsinyt jo jonkun aikaa, mutta en ole löytänyt hyvää
3. Ponke's:in pipo
4. Jo jokin aika sitten hehkuttamani kollarit joihin ei ole vieläkään tullut lisää kokoja...
5. Kuviolliset leggingsit olisivat tosi hauska lisä muuten tylsään asuun
6. Uudet farkut olisivat paikallaan ja reikäfarkkuja en vielä omista.
+ iPhonen aijon hankkia kunhan saan tarpeeksi rahaa :)
(Uudet tanssilenkkaritkin pitäisi saada)

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Haaste


Säännöt:

x Kerro 11 asiaa itsestäsi.
x Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
x Keksi 11 uutta kysymystä.
x Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
x Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.


 11 asiaa minusta ☆ :

1. Rakastan timantteja ja kaikkea muuta kimaltavaa.
2. Tulen usein paremmin toimeen poikien kuin tyttöjen kanssa.
3. Olen tosi huono shoppailemaan, ja olen viime aikoina ostanut kaikki vaatteeni kirppareilta.
4. Olen tosi huono käytämään koruja.
5. Tykkään värittämisestä. :)
6. Tykkään järjestellä tavaroita esim. hyllyille ja tasoille.
7. Mutta olen tosi laiska siivoamaan.
8. Haluaisin takaisin ysiluokalle.
9. Pelkään kerrostalojen kellareita, väestönsuojia sun muita pimeitä betoniseinäisiä tiloja.
10. Haluaisin kielikorun.
11. Tykkään värikkäistä vaatteista.


Kysymykset minulle ☆ :


1. Mikä sai sut aloittaa blogin?
2. Mitkä ovat parhaimmat puolesi?
3. Mitä asioita pidät tärkeänä?
4. Missä koulussa olet?
5. Onko sinulla unelma ammattia? Mikä?
6. Mitä sait joululahjaksi? :)
7. Jos saisit, mihin muuhun maahan muuttaisin kuin jäisit Suomeen? Miksi?
8. Millon sulla on synttärit?
9. Mitä vihaat kaikista eniten?
10. Entä mitä rakastat eniten?
11. Onko sinulla mitään pahoja tapoja? Mitä?


☆Vastaukseni ☆ :

1. Ideaparkissa oli joku tyttö esittelemässä feikki-Konadeja ja sanoi, että kannattaa perustaa blogi, jossa sitten voi jakaa omia kynsiään ja muita. Ajatus sitten hautui päässäni ja tässä sitä ollaan. :)
2. Tulen toimeen melkein kaikkien ihmisten kanssa ja olen iloinen ja pirteä tyyppi.
3. Sitä, että saa olla oma itsensä ja tehdä mitä itse haluaa. Tietty myös perus perhettä ja kavereita.
4. Joensuun Lyseon lukiossa.
5. Tanssija/tanssinopettaja tahi kosmetologi/meikkaaja-maskeeraaja tai joku tuommoinen.
6. Katso edellinen postaus. ;D
7. Jenkkeihin. Olen pitkään haaveillut siellä asumisesta, koska se vain on jotenkin hieno ja suuri paikka. Siellä voisi toteuttaa sitä omaa American Dreamia.
8. 5. helmikuuta.
9. Sellaisia ihmisiä, jotka esittävät jotain tai yrittävät väkisin miellyttää. Ja myös sellaisia, jotka sanallakin sanovat jotain negatiivista tanssiin liittyen. :D
10. Perhettä, kavereita, tanssia...
11. Teen asiat aina ihan viime tingassa jos silloinkaan.



☆ Minun kysymykseni haastetuille ☆ :

1. Onko tanssi mielestäsi urheilua vai taidetta?
2. Oletko koulussa oppilaskunnassa, tutor-/tukioppilastoiminnassa tai vastaavassa mukana?
3. Teetkö uuden vuoden lupauksia?
4. Onko sinulla tyttö-/poikaystävää?
5. Pelaatko pelejä Facebookissa tai älypuhelimella?
6. Millainen puhelin sinulla on?
7. Millaista musiikkia kuuntelet?
8. Mitä mieltä olet rakennekynsistä, ripsi- ja hiuspidennyksistä, tekorusketuksesta sun muusta "keinotekoisesta"?
9. Kuinka monta Facebok-kaveria sinulla on?
10. Onko sinulla järkkäri?
11. Onko sinulla sisaruksia? Minkä ikäisiä?


Haastan:

+kaikki muut jotka tätä lukee, koska en keksinyt 11 blogia. :D

Tip tap





Joulu meni taas ohi että hujahti. Oli taas ihanaa kun oli koko perhe ja puoli sukua viettämässä tätä vuoden parasta juhlaa! Aamu alkoi perinteisesti Joulupukin kuumalla linjalla ja Lumiukolla. Petyin kyllä, kun Joulupukki oli eri kuin ennen... En kuullut sen kertaakaan sanovan legendaarista "Kyllä Joulupukki tietää". Illalla alkoi se varsinainen urakka eli syöminen. Mummot olivat taas panneet parastaan laatikoiden, kinkkujen ja muiden pöperöiden kanssa.

Toivoin kovasti iPhonea lahjaksi, mutta se jäi kuitenkin saamatta. Rahaa tuli kyllä sen verran, että kun ne ynnätään parin kuukauden päästä tuleviin synttärilahjarahoihin, saan pian ostettua sen itse. Sain kyllä myö "oikeitakin" lahjoja sekä tietysti suklaata ihan liikaa!




Lemppareita ovat ehkä tuo sauvakiharrin, viimeisessä kuvassa oleva huivi sekä Nalle Puh -värityskirja. :) (T:Anna 16 vuotta) Myös Maisan-pallero sai osansa lahjoista ja on ollut niistä ihan innoissaan.


Loppuillan (ja yön) pelasimme veljen ja serkun kanssa tuota juuri saatua Singstaria sekä Uncharted 3:a. Nukkumaan kävimme vasta aamuyöllä ja heräsimme iltapäivän puolella jonka jälkeen pelaaminen jatkui. Joulu on perinteisesti sitä aikaa, kun pelaan pleikkaria enemmän kuin koko vuonna yhteensä. :D Tai yleensäkin se aika kun Milla-serkku on mestoilla.

Huomenna pitäisi sitten ryhtyä koitokseen nimeltä alennusmyynnit. Pelottaa jo valmiiksi se väenpaljous, mitä tähän pieneen Joensuuhunkin mahtuu! Toivottavasti kaikilla oli hauska joulu ja hyvää Tapaninpäivää!


lauantai 22. joulukuuta 2012

Oppa Christmas Time!

Noniin, jos sitä nyt vihdoin kerkeis postaamaan. Jouluna on tunnetusti pirun paljon tekemistä, eikä missään välissä ehdi pysähtyä hengittämään. Viime viikonloppu meni siis tanssinäytöksissä. Perjantaina oli valotreenit, lauantaina kenraalit ja sunnuntaina itse esitykset. Pientä säätämistä lukuunottamatta ne menivät tosi hyvin. :) Kuvia en ole vielä itse stagelta saanut mutta "bäkkärillä" tuli räpsittyä vähän.



Tiistaina oli sitten omalta osaltani ensimmäinen Lyseon yö ja teemana oli festarit. "Yö" alkoi kello 14 kun lähdimme koko koulun voiin leffaan. Kolmesta elokuvasta sai valita yhden ja itse menin katsomaan Diktaattorin. Oli kyllä aika hulvaton. :D Leffan jälkeen menimme koululle, jossa menimme syömään festariruokaa eli nuggets a'la Lyseo and french fries. Käytävät oli koristeltu teeman mukaan tosi hienosti ja luokissa oli erilaista ohjelmaa. SingStaria tuli laulettua kaverini kanssa ja olisimme menneet pelaamaan Guitar Heroakin, mutta jonot olivat niin pitkät, ettemme jaksaneet odottaa. Yhdessä luokassa oli disko, jossa tuli Gangnam Styleakin vedettyä. Salissa oli myös yhteistä ohjelmaa, jossa myös tanssikurssimme esiintyi ei niin hyvällä menestyksellä. :D Ärsyttää kun en muistanut ottaa kuvaa asustani, kun kerrankin olin panostanut...


Keskiviikkona oli Joensuun nuorisovaltuuston järjestämä Timanttiklubi (=paikallinen limudisko) johon piti mennä, koska siellä oli tanssibattle. Osallistujia oli yhteensä huimat neljä, minä, Isa ja kaksi poikaa. Tottakai minut ja Isa laitettiin heti vastakkain ja biisiksi tuli Brädin Happee. Katastrofin ainekset oli siis koossa. :D Isa siis vei ja hänen piti sitten voittaa meille liput Justimusfilmsin keikalle, mutta vastaan tuli poppaajapoika, joka sitten voitti ne. En siis päässyt katsomaan Justimuksia... Ja taas tanssittiin Gangnam Stylea!

Torstaina tein Jennalle joululahjakynnet. Hermoja raastava urakka ja monet feilaukset tuli koettua, joten antakaa anteeksi, että nuo lakkaukset ovat vähän suttuisia. Jennalle kelpasi ja se on pääasia.


Tänään oli vielä koulussa kirkko, ro-tuokio ja kuusijuhla. Olin taas tanssimassa mahtihienoa tonttutanssia ja emme menneet kirkkoon, koska halusimme pitää kenraaliharjoitukset ja ro-tuokio ja toisen jakson todistuskin sitten unohtuivat siinä. :D Mutta Wilmasta ne nyt kuitenkin näkyy ja olen aika ylpeä itsestäni. Kuusijuhlan tonttutanssi meni tosi hyvin. Ainoa vain, että vaivalla etsimämme lankapuhelin, jolla minun piti "soittaa" joulupukille, unohtui koko tanssista. Muuten tanssi sujui lähes perfektosti ja ette varmaan arvaa mitä taas tanssimme. No Gangnam Stylea! :D




Ite tykkäsin tästä, mutta vedimme kuitenkin siihen alkuperäiseen.


Loppupäivän pyörin kaupungilla ostamassa joululahjoja ja kotona oli siivousta ja piparkakkutalon kokoamista. Nyt toivotan teille ihanille lukijoille tosi mukavaa joulua, koska en varmaan kerkeä postailla huomenna. Eli viettäkää hauska joulu ja katsokaa ajankuluksi katsoa tämän videon:


Ettekö vieläkään ole saaneet tarpeeksenne Gangnam Stylesta? ;)

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

There once was a boy named Harry

Kuten ehkä tiedätte, vietin viime viikon (taas) mummolassa kissan vahtina. Kotiin tullessani meillä oli netti katki, joten en ole päässyt postaamaan. Jänskättää nyt alkaako Blogger taas herjaamaan kuvista, mutta tovotaan, että saan kaikki tänne. Mietin vieläkin jotain keinoa millä tuon tilan loppumisen voisi estää. Jos jollain on vinkkejä, niin saa kertoa!

Päivät menivät mummolassa yksin lähinnä Need For Speediä pelatessa ja leffoja katsellessa. Pidin Harry Potter -maratonin eli katsoin joka ilta yhden Potterin (itsenäisyyspäivänä 2). Viimeiset kaksi ovat vielä katsomatta, mutta pitää tsekata ne tässä joku päivä.



Kaikille niille (kiireisille) jotka haluavat selvitä Potter-maratonista nopeammin:



Dumbledore on heti Hagridin jälkeen lempparihahmoni ja vaikka olen nähnyt Puoliverisen prinssin jo aikaisemmin, en ole varmaan ikinä itkenyt niin paljon kuin tällä kertaa kun Dumbledore kuoli. Ja itken aika harvoin kunnolla leffojen aikana. :D

Itsenäisyyspäivä meni hyvin isänmaallisesti... Tein ruuaksi wokkia (aasia), kävin ylimääräisissä dancehall treeneissä (jamaika) joten ei taaskaan tullut katsottua Tuntematonta sotilasta (onneksi!). Äiti ja veli tulivat illalla käymään ja äidin katsoessa linnan juhlia pelasin innoissani uutta Star Wars Angry Birdsiä jonka veljeni oli ladannut äidin tabletille (ehkä ainoa suomalainen asia). Ilta jatkui sitten (yllärillä) Harry Potterin parissa. (Miksi käytän näin paljon sulkuja??)


Annan gurmeewokki:
-kanaa
-paprikaa
-porkkanaa
-pakastemaisseja
-sipulia
-nuudeleita
-sweet chili soossia

Ruskista kana pannulla, lisää sipulit, porkkanat, paprikat ja maissit. Keitä nuudelit (ilman maustepussia) ja heitä pannulle. Mausta sweet chili soossilla ja nauti. :)

Tämä viikko on mennyt nyt aika pitkälti viikonlopun tanssinäytöksiin valmistautuessa. Vaatteita on pitänyt ommella ja tuunailla, mutta nyt on kaikki melkein valmista. Yhdet lenkkarit on vaan lähtenyt kävelemään jonnekkin, joten ne pitäisi vielä löytää... Olin tosissani aloittamassa kunnon opiskelua tässä jaksossa. Lupasin itselleni, että luen kappaleet aina tunnin jälkeen ja teen läksyt huolella, mutta se on nyt vähän jäänyt noiden askarteluiden takia. :D No ehkä sitten niiden jälkeen...

Tein eilen joulun kunniaksi uudet joulukynnetkin.


Kävi tuossa mielessä alottaa tällasena "sivubisneksenä" toinenkin blogi. Syytä en vielä kerro, mutta pääosin tanssiin keskittyvä se olisi. ;) Mitä mieltä?

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Zombi heräsi koomasta

Yayy, koeviikosta on selvitty kunnialla! Tällä kertaa otin itseäni ihan kunnolla niskasta kiinni ja opiskelin. Kokeita oli koeviikolla viisi ja lisäksi yksi koeviikon ulkopuolinen. Pari kertaa meinasi itku päästä terveystiedon 200 sivun aluetta viimeisenä iltana lukiessa... En sitten kerennyt sitä kokonaan lukea, mutta kaikkein tärkeimmät jutut sain kuitenkin opiskeltua. Päivät kuluivat ihan zombina vaeltaessa. Heräät aamulla, menet kouluun, teet kokeen, menet kotiin, leat loppupäivän seuraavaan kokeesee, menet nukkumaan, ja sama jatkuu seuraavana päivänä. En suonut itselleni kovin paljoa aikaa olla koneella, joten siitä johtuu bloginkin pieni hiljaiselo. Perjantai ja lauantaikin kuluivat siihen, että palauduin koeviikosta ja nautin siitä kun ei tarvinnut tehdä mitään koulujuttuja!

Joka ikinen bloggaaja on jo muistuttanut, että on joulukuu ja saa virallisesti aloittaa jouluhössötyksen. Niin minäkin. ;) Joulukalentereita meikäläisellä on jo kolme! Barbie-suklaakalenteri (jonka suklaa maistuu perinteiseen tapaan muovilta), Aku Ankan välissä tullut joulukalenteri, jonka omin itselleni sekä, niinkuin veljeni partionjohtaja sanoo, partiolaisten dieettikalenteri. :D The Joulukalenterin katsominen on jo alkanut ja torttuja on jo paistettu.


Huomenna on vielä vapaapäivä, koska uusi jakso alkaa vasta tiistaina. Muutan ensi viikoksi taas mummolaan kissanlikaksi, joten bloggaustauko jatkuu taas. :D Voisin vaikka kuvata siellä videopostauksen tai jotain jos iskee tekemisen puute...

Blogger rupesi äsken herjaamaan, että kuvien tallennustila on täynnä (olisin laittanut enemmän kuvia tähänkin postaukseen) ja lisää tilaa pitäisi ostaa. Näin se blogger siis rahastaa meitä... En kyllä ollut ostamassa mitään lisätilaa! Onko kellekkään muulle käynyt näin ja miten tästä selvitään? Meni ihan bloggausintokin nyt kun pähkäilin tämän kanssa...

perjantai 23. marraskuuta 2012

Light, camera, move

Koulussamme oli eilen siis Light, camera, move -tanssivideotyöpaja. Ideana oli siis kuvata lyhyt tanssielokuva kännykkäkameroilla. Työpajaa tuli vetämään helsinkiläinen koreografi Kati Kallio. Kävimme jonkin verran teoriaa eli perusjuttuja kuvakulmista, rajauksisa ja kuvakerronnasta. Lopuksi pääsimme oikeasti hommiin. Teimme videot pienissä ryhmissä yhdellä kännykällä playpause-tekniikalla. Se oli yllättävän vaikeaa, koska kaiken piti mennä kerralla purkkiin ja jouduimmekin pari kertaa ottamaan alusta koko homman. Videosta tuli kuitenkin hieno vaikkakin vähän tönkkö. :) Kati kuitenkin otti kaikki videomme ja musiikkimme ja editoi ne vielä lopullisesti, joten toivottavasti se korjaa sitä tönkköisyyttä vähän.




Työpaja oli kyllä tosi kiinnostava. Sitä tajusi miten paljon kaikkea pitää ottaa huomioon videoita kuvatessa ja kuvakulmia valitessa. Kuvaaminen oli myös tosi hauskaa ja innostuimme tyttöjen kanssa niin, että mietimme jos kuvaisimme jonkun toisen tanssivideon. Will see mutta lisään videon tänne kunhan joskus saan sen käsiini. Jos se siis on julkaisukelpoista materiaalia! Mutta summasummarum; päivä oli hauska ja opettavainen, eikä ainakaan tarvinnut istua koulunpenkillä. ;)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Struggling

Bloggailu on nyt jäänyt vähän vähälle kun on ollut kaikkea muuta tärkeämpää tekemistä. Jakso lähenee loppuaan ja on pitänyt tehdä läksyjä, lopputöitä, viimeisiä esseitä (mulla on paha tapa tehdä kaikki viime tipassa jos silloinkaan) ja koeviikkoon valmistautumista. Huomenna on ensimmäinen koeviikon ulkopuolinen koe. Terveystieto ja 200 sivun alue. <3 Meinasi iskeä paniikki, kun älysin miten pitkä tuo alue on ja olin eilen hädin tuskin puolessa välissä. En saanut luettua koko aluetta, mutta poimin sieltä ne tärkeimmät jutut. Toivottavasti menee hyvin...


Meillä on torstaina koulun tanssikurssin kanssa tanssivideotyöpaja. Ideana on suunnitella ja kuvata itse tanssivideo kännykkäkameralla. Olen ryhmästä varmaan ainoa, joka on innostunut tästä jutusta. :D Ennen varsinaista työpajaa saimme tehtäväksi tehdä minuutin pituisen koreografian teemalla "mun lempi muuvit". Noiden koulukiireiden takia en ole päässyt asiassa musiikkia pidemmälle... Plan B:nä miulla on kyllä sitten ihan puhdas freestyle. ;) Odotan kyllä innolla tuota torstaita!

On kyllä varsin sekava postaus, kun koittaa nopeasti saada postattua jotain kivaa. :D Muita kuulumisia on sitten, että miulle tuli tänään joulu, kun äiti oli ostanu miulle joulukalenterin:


Ja tein viikonloppuna uudet kynnet. Näissä siis oman kynnen geelaus ja vähän kimallusta. :)


Nyt hyvää yötä ja kauniita unia kaikille rakkaille lukijoille! Palailen parempien postausten kanssa, sitten ajan kanssa kunhan olen kiireistä selvinnyt.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Lauvvantai


Hyvää lauantaita kaikille! Meikäläisen päivään on tänään kuulunut tanssia, liukastelua, jalkakipuja ja suklaata. Aamulla oli juuri sopivasti pakkasta, että sain laittaa uggit jalkaan. Tasapohjaiset kengät eivät kuitenkaan ole ehkä se paras vaihtoehto kun matkan varrella on koko maailmankaikkeuden jyrkin alamäki. Mutta kiitos tanssijan pettämättömän motoriikan, en ollut kertaakaan nurin. ;)

Locking-tunnilla menimme sarjassa eteenpäin ja musiikki vaihtui biisiksi, johon olen aina halunnut tanssia. Jee, olen ihan pähkinöinä. Biisi on vanha, mutta olen tykästyin siihen vasta vähän aikaa sitten. 



Lockingin jälkeen ja varsinkin hoppitunnin house-sarjoissa aina niin ihanat penikat muistuttivat olemassaolostaan. Oon nyt koittanu niitä kotona vähän hieroa, mutta ärsytti kun piti kokoajan tehdä puoliteholla, kun tuntui inhottava kipu joka kerta kun jalalla hyppäsi tai muuta vastaavaa.

Kävimme treenien jälkeen äidin kanssa Tokmannilla ostamassa Fazerin suklaaboxeja isänpäivälahjaksi iskälle ja ukille. Ostimme Pätkis-boxin itsellemme, mutta kerkesimme syömään matkan aikana koko boksin kahdestaan. :D

En ole hirveämmin seurannut Talentia, mutta tänään satuin istumaan telkkarin ääressä ohjelman aikaan. Herranjumala miten lahjakkaita lapsia ja nuoria Suomessa on! Lisäksi rakastuin yhteen tanssivaan pikkujäbään, Edwardiin. Jännä ajatella, että olen itse tanssinyt melkein yhtä pitkään kuin hän on elänyt, mutta miten paljon parempi hän on, vaikka ei ole käynyt yhdelläkään tanssitunnilla. Aina ei mee nallekarkit tasan... Tässä linkki niille, jotka eivät nähneet tuota törkeän hienoa esitystä.

Mites teidän lauantai? :)

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Snow!

Joensuuhun on tullut talvi! Se käväisi jo pari viikkoa sitten, mutta suli yhden hissan tunnin aikana pois. Nyt se on kuitenkin tullut takaisin ja toivon, että se nyt pysyisi. (okei, huhtikuussa rupeaa kuitenkin ärsyttämään kun sitä lunta on joka paikassa) Ilmateiteenlaitoksen ennuste ainakin näyttää lupaavalta.


Olen varmaan ainoa ihminen joka on innoissaan talven tulosta. Ensilumesta tulee aina sellainen lapsifiilis kun tietää, että joulu tulee kohta. Muutenkin alkaa lapsettaa ihan toden teolla kun saat sen ensimmäisen lumipallon tehtyä ja tekee mieli heittää se jonkun niskaan. Pulkkamäkikin olis aika jees, mutta tuntuu että kukaan ei enää halua lähteä miun kanssa pulkkailemaan. Katsovat vaan kuin hullua. :D Niin ja vielä tarkistukseksi, olen siis 16 vuotta. :) Niin ja tarkoittaahan se talvi myös sitä että pääsen toisen rakkaan harrastuksen (jota pääsen harrastamaan aivan liian harvoin) eli lumilautailun pariin!

Areenalla on huomenna Tervettä menoa! -tapahtuma yläkoululaisille ja olen ISKY:n puolesta tanssimassa siellä. Kerromme ISKY:stä ja katutanssikulttuurista ja lopuksi freestylaamme yleisölle. Plussaa siitä, että tapahtuma on keskellä päivää ja saan olla poissa koulusta sen ajan. Tanssi -paras syy poissaololle. ;)

Olin myös eilenillalla täällä:


Tykkääkö kukaan muu talvesta? :)