tiistai 22. tammikuuta 2013

Dancing my feet off!

Viikonloppu oli jälleen tanssintäyteinen, kiitos Savonlinna Street Beatin Workshoppien. Lauantaina lähimme ajamaan jo aamulla, koska ensimmäiset workshopit alkoivat jo ennen puoltapäivää. Ensimmäisen oli breikki, jossa opeteltiin aika perusjuttuja, futareita ja toproceja sekä tietysti ringiteltiin. Breikin jälkeen lähdimme tyttöjen kanssa Subiin syömään patonkeja ja meeilman parhaita keksejä. Muut lähtivät house-workshopille, mutta mie jäin (kiitos penikoiden) kaupungille pyörimään. Lauantai-iltana nyt ei Savonlinnan keskustassa oikein ollut kauppoja auki. Pyörin varmaan puoli tuntia Sokoksella löytämättä mitään, ja paluumatkalla pyörähin H&M:ssä josta sitten löytyikin etsimäni farkkupaita.

Nadine ja Isa. Tilannekuvat.com

Illasta oli vielä hoppiworkshop, jossa teemana oli musiikin kuuntelu. Harvemmin sitä kuuntelee biisejä noin tarkkaan, mutta ihmeesti ieltä vain erotti eri soittimet, äänet ja rytmitykset joita voi sitten hyödyntää freetylessa. Musiikki toistaa hyvin usein itseään, joten kuuntelemalla musiikkia oikein voi "ennustaa" mitä seuraavaksi tapahtuu ja ajoittaa liikkeet niin, että saa luotua illuusion siitä, että on huikean hyvä tanssija vaikka tekisi vain toi yksinkertaisia juttuja oikeissa kohdissa.

Rättipoikkiväyneinä worshopeista lähdimme ajamaan vuokraamallemme mökille. Valtasimme sängyt, kävimme taloksi ja tietenkin lämmitimme saunan. Päätimme tehdä penikoille kylmä-kuuma-hoitoa eli otimme kunnon löylyt saunassa ja juoksimme hankeen ja sieltä takaisin saunaan. Hanki oli vähän kovaa, mutta älysin sen vasta kun olimme juosseet takaisin saunaan ja huomasin, että jalkani on ihan veressä. Lumi oli raapinut kivat naarmut jalkoihin.

Kotona otettu kuva, joten jäljet on jo vähän parantuneet.

Ramppasimme sitten monta kertaa ulos-sisään, kuistille ja takaisin saunaan. Oli jännää huomata, ettei ollut edes mitenkään kamalan kylmä olla bikineissä ja pyyhkeessä ulkona vaikka pakkasta olikin jonkun verran. Muut tytöt lähtivät pikkuhiljaa yksitellen pois, mutta Isan kanssa saunoimme varmaan kaksi tuntia. Chillailimme vielä ainakin puoleen yöhön ennen kuin menimme nukkumaan ehkä maailman pehmeimpiin sänkyihin. :)

Aamulla piti herätä taas aikaisin toiselle breikkiworkshopille. Tällä kertaa kävimme läpi eri breikkityylejä ja monia eri liikkeitä ja juttuja. Workshop venyi lopulta kolmetuntiseksi, mutta se nyt ei toisaalta haitannut kun sai kuitenkin niin paljon uusia liikkeitä kotiin opeteltavaksi.

Tänään Areenalla treenatessa taisi reisi vähän revähtää, joten nyt ei ainakaan pariin päivään voi treenata mitään. Koitan tässä parannella sitä ja voisin vaikka lukea vähä huomiseen äikän kokeeseen. :)

tiistai 15. tammikuuta 2013

Give me back the old times



Tuossa on viikonlopulta vähän herkkukuvaa ja uusia kynsiä. :) Kävin eilen hypärillä vähän(!) kaupungilla shoppailemassa. Alunperin menin ostamaan vain ripsiväriä, mutta mukaan tarttui aika paljon kaikkea muutakin ja rahaa palaa! (Kristalin äänellä) Isoon Myyhyn oli aamupäivällä ilmestynyt myös valehtelematta kaikki kaupungin mummot ja papat, koska ihana Jyrki Katainen oli tullut Joensuuhun! Jouduin kahlaamaan käytävillä että pääsin heidän ohitseen ja sen vuoksi pujottelin kauppojen kautta ulos ja H&M:än jäin sitten vähän pidemmäksi aikaa.





Löysin laatikoistani vanhan puhelimeni muistikortin ja tökkäsin sen nykyiseen luuriin. Siellä oli aika järkyttäviä kuvia meikäläisestä joskus seiskaluokalta sekä aivan ihania vanhoja biisejä! Olen nyt pari päivää kuunnellut niitä aivan onnessani. Tulee jotenkin ihanan nostalginen fiilis kun kuuntelee muutaman vuoden takaisia hittejä ja sen ajan omia lemppareita. Laitoin tähän joitakin helmiä:






Noita olisi ollut vielä paljon enemmän, mutta en jaksanut lisäillä ja uskon, että kovinkaan moni ei noita kuitenkaan jaksa kuunnella. :D Onko kellään muulla ollut samoja lemppareita?

perjantai 11. tammikuuta 2013

Taas yksi mitäänsanomaton postaus...

Ehkä väsynein viikko koko elämässäni! Vuoden ensimmäinen kokonainen kouluviikko ja treenejä joka päivä niin ei ihme kun on koko ajan tosi väsynyt. Tanssiopistolla alkoi tunnit maanantaina ja sen lisäksi olen käynyt Areenalla useampaan otteeseen treenailemassa. Areenan ja kaikista muistakin treenailuista tarkemmin täältä. Tanssiopiston tunneissa ei omalta osaltani oo tapahtunut mitään muutoksia. Treenipäivät ovat muuttuneet, mutta tunnit ovat samat. Ensimmäistä kertaa sen aikana kun olen Tanssiopistolla tanssinut, mulla ei ole lauantaisin treenejä! Sekin on myös aika harvinaista, että kaikki treenit on eri päivinä.

Ei miulla nyt hirveästi muuta ollut kun ei meikäläisen elämässä ole tapahtunut mitään mullistavaa... Ajattelin vaan tulla ilmoittamaan että elossa ollaan! Postaustoiveita saa heitellä, niin ei tule tällaisia pitkiä taukoja tällaisilla tylsillä elämävaiheilla. :)

Tein viime viikolla myös uudet kynnet. En tykkää itse näistä yhtään, mutta en ole jaksanut tehdä uusia. Tein toisen käden vähän juosten kusten, koska piti päästä katsomaan Putousta, joten muutama kynsi on jo revennyt reunoilta. Olen nyt pitänyt niitä koossa kynsilakan avulla kun en ole vielä päättänyt mitä niille teen. Huollan yhden kaverini kynnet huomenna niin varmaan laitan omiinkin vähän lisää geeliä jos ne vaikka siitä.


Tässä muuten vielä uusin idolini; rap mummo Eila. Olen nyt koko illan popittanut hänen biisejään ja ne ovat ihan huippuja! Haluan itekkin olla sitten vanhana räppäävä breikki-mummo. :)

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Lupauksia +uusi blogi


Uusi vuosi, uudet kujeet sekä tietenkin uuden vuoden lupaukset. Tänä vuonna tein aika paljon lupauksia tai oikeastaan asetin enimmäkseen tavoitteita.

Tänä vuonna aijon:
-opetella breikkaamaan
-oppia seisomaan päällä ja käsillä
-tehdä säännöllisesti selkä- ja vatsalihaksia sekä punnerruksia
-venytellä useammin
-opiskella ahkerasti
-syödä (vähän) terveellisemmin
-käydä jameissa
-osallistua battleihin
-tanssia
-tanssia
-tanssia vielä vähän lisää

Aloitin myös uuden blogin! Se keskittyy nyt kokonaan tanssiin ja kaikkeen muuhun siihen liittyvään. Ulkoasu ja banneri ovat vielä vähä vaiheessa siinä, mutta hoian ne heti kun on aikaa. Toivon, että mahdollisimman moni ryhtyisi lukemaan myös sitä. On meinaan erilainen kuin nämä kaikki muut tanssiblogit. :)

http://becoming-b-girl.blogspot.fi/