No niinhän tuo joulu meni että napsahti. Vietimme jouluaaton meillä mummin, ukin, tädin ja serkkujen kanssa. Aamulla oli ihanaa herätä kinkun tuoksuun enkä olisi malttanut odottaa iltaan asti että sitä pääsisi syömään. Äiti oli heittänyt joulupuuron sekaan 10 mantelia ja minä sain vain yhden joka sekin oli ovelasti piilossa viimeisessä lusikallisessa.
Ja tässä muutamia joululahjoja:
+Rahaa, lahjakortteja ja Dolce gusto kahvikone. En oikein välitä kahvista mutta se chococchino kaakao on nannaa. :)
Kävimme nukkumaan viideltä aamulla ja heräsimme kahdelta. Emme siis nähneet päivänvaloa sinä päivänä. Illalla menimme ukin mummin luo syömään ja jäin extempore sinne yöksi. Kävimme meiltä hakemassa tavaraa ja pelasimme Need For Speediä, Obscurea ja isommalla porukalla sitten Trivian pursuittia.
Koitan vissiin välttää joulunjälkeistä masista tai sitten jouluhommat ovat muuten jääneet vähän myöhälle. Rakensin piparkakkutalonkin vasta eilen illalla. Voin rehellisesti sanoa että en ole kovin taitava näissä leivonnaisten koristelussa.
Tottakai se talon hienoin juttu on VELJEN tekemä Angry birds-possu talon katolla. (joka on ekassa kuvassa kyljellään:D)
Tein kaverilleni kynsihuollon ja koristelimme kynnet uudelleen. Laitettiin valkeaa glitteriä kärkiin ja niistä tuli aivan ihanat prinsessakynnet.
Oho tulipas muuten pitkä postaus! Netti on takkuillut monta päivää enkä ole päässyt postaamaan joten kaikki on nyt tässä yhtenä sekametelisoppana. Tuo myrsky päätti myös tänään katkaista sähköt neljäksi tunniksi joten en nähnyt Skinsin uuden tuotantokauden avausjaksoa. Murr... Jätän suosiolla tämänpäiväiset alelöydöt huomiselle niin ei tule maratonipostausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti